ASSIUUTISIA

NYT LUETAAN...

sunnuntai 26. lokakuuta 2014

Monia lääkitään turhaan

Lääketieteellistäminen ja ylidiagnosointi puhuttaa maailmalla paljon. Esimerkiksi Yhdysvalloissa, Kanadassa ja Englanissa pyritään rajoittamaan tutkimusten ja diagnoosien määrää jo käytännössä. Myös meillä hoidetaan aivan liikaa olemattomia sairauksia.

Ongelman ydin on se, että sairauksia ylidiagnosoidaan, eli joitakin sairauksia yritetään hoitaa tai ennaltaehkäistä liiankin varhain. Sen seurauksena on ollut sairauksien määritelmän laventuminen.

Lääkitystä vaativien sokeri- tai kolesteroli-arvojen raja on laskenut ja siksi yhä useampi suomalainen on hoidon ja seurannan piirissä. Pääkaupunkiseudulla hoidetaan nyt muun muassa paljon kilpirauhasen vajaatoimintaa.

Medikalisoitumisesta kirjoittanut kuntoutuslääkäri Jari Turunen Oulusta sanoo, että hyvä esimerkki on aikuisiän diabetes.

– Ihan tutkittu tieto on se, että tautia yritettiin hoitaa mahdollisimman tehokkaasti. Pyrittiin laskemaan sokeria mahdollisimman alas ja huomattiin, että kuolleisuus lisääntyi.


Lähde:
Ritva Säilä Yle Terveys 16.9.2014  Monia lääkitään turhaan



Ei kommentteja: