ASSIUUTISIA

NYT LUETAAN...

tiistai 16. heinäkuuta 2013

Autismin arvoitus

Somalitaustainen maahanmuuttajaäiti, Adar Hassan on osallistunut tutkimukseen selvittääkseen, miksi autismi on niin paljon yleisempää hänen yhteisössään. Adar Hassanin molemmilla pojilla, Alilla ja Abshirillä, on todettu autismi.

Autismi on teollisuusmaissa nopeimmin kasvava neurobiologinen kehityshäiriö, viimeisten 20 vuoden aikana kasvuvauhti on ollut 600 %. Tutkijat etsivät syitä nyt mm. ympäristötekijöistä ja ruuansulatuskanavan häiriöistä. Autismi on yleisempää teollisuusmaiden tietotekniikka-teollisuuden paikkakunnilla ja Afrikasta tulleiden siirtolaisten lapsilla.

Tutkijat eivät ole päässeet yksimielisyyteen siitä, miksi sairaus on yleistynyt viimeksi kuluneen 20 vuoden aikana. Syitä etsitään perinnöllisten tekijöiden sijaan muun muassa ympäristötekijöistä ja ruuansulatuskanavan häiriöistä.

Mikrobiologit ovat kiinnittäneet huomiota siihen, että valtaosa autistilapsista kärsii vakavista ruuansulatuskanavan häiriöistä. Tutkijat ovat löytäneet uuden näkökulman, joka saattaa selittää autismin "bakteeriteorian". Sitä tukee se, että 70 % autistisita lapsista kärsii myös vakavista suolistovaivoista. Voisiko autismin syynä olla ruoansulatusongelmat? Dokumentissa The Autism Enigma kansainvälinen tiedemisryhmä selvittää suoliston bakteerien osuutta autismin arvoituksessa.

Dokumentaristi Marion Gruner, pienten lasten äiti itsekin, matkaa vastausten perässä Norjassa, Englannissa, Yhdysvalloissa ja Kanadassa. Gruner tapaa dokumentissa (The Autism Enigma) kaksi äitiä, joiden pojilla on todettu autismi.

Dokumentissa toinen äiti, amerikkalainen Ellen Bolte otti ohjat omiin käsiinsä ja alkoi kokeilla, mitkä hoidot auttaisivat autistisen pojan ruuansulatusongelmissa. Tulokset yllättävät, sillä samalla pojan sosiaaliset taidot ja oppimiskyky kohenivat.

Autism Enigma. Tuotanto: PBS, Yhdysvallat. Katso traileri.
Esitetty Yle TV 1 Prisma: Autismin arvoitus 22.7.2013 klo 19.00
Uusinta 23.7.2013 klo 22.55 ja 28.7.2013 klo 12.40
Yle Areenassa 7 päivän ajan

Katso myös
New Scientist
Creepy Cures: National Geo, Maggots, and SALSA
Miksi ihmisen suolistobakteerien diversiteetti on heikompi kuin apinoilla?
Mikrobien osuus synnytykseesä.

Ei kommentteja: